Sanankäyttöön ja saarnaavaisuuteen taipuvaisuutta: pappeja ja poliitikkoja

Urjalan kirkko.
Valokuva kesältä 2007.


Lovisa Indelinin s. 1803 Urjalassa, isän äiti eli Herman Indelinin vaimo oli Sara Sjöstedt *1745 Vesilahti, Ania, Heikkilä. Sjöstedtejä eli aikaisemmin Heikkilöitä löytyy monta sukupolvea, vanhin on Matti Heikkilä *1588 ja talonpoikien edustaja Ruotsin valtiopäivillä. Sjöstedteillä on oma sukuseura.

Sukunimi Sjöstedt tuli käyttöön, kun kaksi Heikkilän rusthollin nuorempaa poikaa lähti 1758 opintielle Porin triviaali- eli oppikouluun. Ajan tavan mukaan heille annettiin tällöin vieraskielinen sukunimi; siihen saakka suvussa oli käytetty länsisuomalaisittain vain talon nimeä etunimen ja isännimen ohella. Nimen lähtökohdaksi on arveltu sitä, että Vesilahden emäpitäjässä Anian kylä kuului tuolloin Vesikansan, myöhemmältä nimeltään Tottijärven kappeliseurakuntaan.
Myös suvun talonpoikaiset jäsenet omaksuivat Sjöstedt-nimen varsin nopeasti. Sittemmin Sjöstedtit ovat ottaneet käyttöön monia suomennettuja sukunimiä (eri talojen nimien ohella mm. nimet Ania, Halmeenmäki, Järvinen, Järvenpää, Sahramaa ja Vesikansa).(Ks. Linkki Sjostedtin sukuseuraan, Arkki-voltti 2005).

Loviisan isoisän isä oli siis kappalainen Jaakko Indelin, ja hänen Saara-mummonsa suvussa on ollut Pirkkalan kappalaisia kappalaisia kahdessa polvessa Sigfridus Olai (>Birckmanit) jo 1630-luvulla.

Ja Katariina Lilliebrunnin suvussa oli useita kirkonmiehiä, Särkilahti-piispoista alkaen. Hänen velipuolensa toimi Ruotsissa lukkarina ja hänellä on ollut hyvin kuuluva ääni.

Entisaikaan ei vain kiskottu koivuista tuohta tai kuokittu niukkaa maan kamaraa. Toiminnallisiakin on oltu ja lähdetty vaikka sotilaiksi ulkomaille, jos sieltä työ on löytynyt. Rakentajat ja käsityöläiset, suutarit ja pitäjännikkarit, ovat painaneet omat jälkensä historiaan. Indelinin suvusta lähdettiin myös värjärin oppiin Turkuun. Kouluun jos lähdettiin, tuli sukuun pappi tai kanttori ja siitä saattoi alkaa kokonaan uusi tarinan alku, kuten Sjöstedteillä Vesilahdella on käynyt. Adolfin poika Toivo Ahonen vaikutti kauan Urjalan kunnalliselämässä, vuosia kunnanvaltuuston puheenjohtajanakin. Hänelle myönnettiin toiminnastaan kunnallisneuvoksen arvonimi.

Tempperamenttia, ruskeita silmiä ja tummia kiharoita on ollut Ilmarin suvussa, ehkäpä tummuus juontaa kaukaisilta Kalle Ahomäen vaimon Kaisa Sofian esivanhemmilta Ruotsin vallan ajan Liivinmaalta, saksalaisen ritarikunnan jäseniltä, jos ei sitten Urjalan Lindin mäestä kotoisin olevan Lehtelän muorin,Ida Ulrikan suvusta löydy tummuuteen selitystä. Kirby-sukunimi kaukaisessa historiassa viittaa sekin tummaan ruskeaan väriin, pohtia voisi myös Brunowien oletettuja Bruun-esi-isiä Karjalassa.

Joka suvussa on myös myyttejä. -Ahkerasta pohtimisesta huolimatta en ole voinut vahvistaa tietoa, että kirjailija Väinö Linna olisi ollut Ilmarin pikkuserkku, eli isovanhemmissa olisi sisarukset. Paavonkallion suvussa on taas puhuttu, että runoilija Runeberg olisi neljäs polvi Anton Paavonkalliosta taaksepäin, mikä jää todistamatta. Jutunkertojia on löytynyt kummastakin suvusta. Ainakin kalajuttujen.

Eräs Paulamäen torpan poika Isostakyröstä, Antonin setä Esaias Paavonkallio 1800-luvulla satamatöissä ansaituilla rahoilla kouluttautui Jyväskylässä Cygnaeuksen seminaarissa kansakouluopettajaksi ja julkaisi esimerkiksi runoja omakustanteina. Esaias tunsi Minna Canthin henkilökohtaisesti opiskeluajoilta, samoin keskusta-aatteen isä Alkio Laihialta oli Esaiaan tuttu. Oli hyvin mielenkiintoista löytää tieto siitä, että Paavonkallio kulki puhujana ensin evankelisessa herätysliikkeessä nuoriso- ja raittiusasioissa ja sittemmin palavana työväenaatteen puhujana kautta Hämeen, Forssaa, Toijalaa ja Urjalaa myöden. Hän, kuten Adolf Ahonenkin osallistuivat v. 1905 Forssan kokoukseen, jossa tehtiin työväenliikkeen perustavia linjauksia.

Innostuvuutta ja ihanteita on ollut molemmissa suvuissa ja taipumusta luovaan ajatteluunkin taitaa löytyä, jotka ovat johtaneet monenlaiseen elämän kirjoon suvun tapahtumissa.