Johan Andersson Fontenin sukua

Maria Skarpfeltin perukirja on talletettuna tässä Hämeen maakunta-arkiston Sääksmäen tuomiokunnan arkiston niteessä vuodelta 1745.

Maria Magdalena Skarpenfeltin s. 1676 puoliso on kestikievarin pitäjä, maanviljelijä Johan Andersson Fonten, sotilasarvoltaan korpraali ja syntyisin Lähde-nimisestä kylästä Loimaalta, josta ilmeisimmin sukunimikin juontuu. Hän kuoli vuonna 1731 Urjalassa.Hänen veljensä Matts Fonten oli Hattulan kirkkoherrana pojan Gustafin ylioppilasmatrikkelin mukaan. Fonteneista usea on opiskellut ylioppilaaksi ja toiminut papin tehtävissä.

Tämän kirjoittajan vaiheet jatkuvat Urjalan Uotilan rusthollarin Jaakko Jaakonpoika Indelinin vaimon Beata Christina Juhontytär Fontenian * 22.8.1710 Urjala Laukeela kautta hänen poikaansa Herman Indeliniin *23.8.1741 Urjala. Herman Indelin avioitui vuonna 1764 Sara Gabrielintr. Heikkilän/Sjöstedtin*1742 Vesilahti kanssa. Herman ja Sara jatkoivat Uotilassa vuosina 1764-89 (ks. http://users.utu.fi/isoi/talot/urjala.htm), edelleen Urjalassa hänen poikansa Gabriel Indelin, Loviisa tr. oo Abraham Kongi laittoivat talon Urjalan Kamppariin. Seuraava polvi oli Urjalan Haaroisten Karon torpparille Carl Ahomäelle vaimoksi tuli Kaisa Sofia Abrahamintr. Heillä oli poika Adolf Ahonen ja tällä poika Ilmari Ahonen, jonka kuva on sivupalkissamme.

Beata Fontenian puoliso oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin Inkoon korpraali, myöhemmin varusmestari ja muonitusmies, Urjalan kappalaisen poika, Jaakko Jaakonpoika Indelin (*1708, kuoli 41-vuotiaana keuhkotautiin Uotilassa 21.10.1749). Vuoden 1743 jälkeen perhe asui Uotilassa, ja Magdalena-nimi tyttärellä mainitaan Rippikirjassa 1738-49. Beata kävi ripillä Urjalassa ainakin vuonna 1769, ja kuoli Uotilassa nimellä Beata Stina Johanantr. 22.3.1772.

Muiden Fontenejen jälkipolvien vaiheita ovat kirjanneet mm. sukututkija, arkistoneuvos John E. Roos[1] ja Heikki H. Herlin[2].

Maria Magdalena Gustafsdotter Skarpfeltin perukirjasta vuodelta 1745 selviää, että hänen tyttärellään Beata Christina Magdalena Fontenialla *22.8.1710 oli ainakin kaksi veljeä, Anders Johan *1700 Fonteen, (+6.1.1763) ja Gustaf Fonteen*1712 (+8.8.1738).

John E. Roos mainitsee Magdalenan vanhemmiksi ratsumestari Gustaf Skarpenfeltin, mikä pitää paikkansa, ja Christina Catarina Liljebrunnin, mistä tiedosta Urjalan historian kirjoittaja Arajärvi on eri mieltä (ks. pohdintaa myöhemmässä teksteissä).

Maria Magdalena Skarpfeltin poika Gustaf Fonteen kävi Turussa ylioppilaaksi, mutta kuoli nuorena Urjalassa.

Ks. http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=6147

Skarpenfelteillä oli Urjalan lisäksi Puujaassa Hausjärvellä talo, joten yhteydet perheiden välillä on ollut tuolloinkin. Nimissä Beata (Beata Brunow *1688 Janakkala, Hämeenlinnan jalkaväkirykmentin kapteeni Anders Lilliebrunnin puoliso Janakkalasta), Christina (edellisten tytär Christina Lilliebrunn +5.12.1736 Urjala Häihälä) ja Magdalena (Maria Magdalena Skarpfelt) näyttävät tulleen ikuistetuksi esiäitien nimet kolmessa polvessa, mikä puoltaisi Roosin tulkintaa.

Mutta tätä vastaan on, että Janakkalassa syntyneellä Christina Lilliebrunnilla oli i Tavastehus regemente palvelleen kapteeni Peter Wulffin kanssa poika, Samuel Wulf, syntynyt v. 1683 i Ottis Socken eli Hausjärven Oitissa. Samuel lähti 17-vuotiaana sotilaaksi isänsä Hämeen jalkaväkirykmenttiin n. vuonna 1700, joutui pian sotatantereille ja palveli siellä urheasti. Samuel joutui sotavangiksi Venäjälle, mutta pakeni Ruotsiin, jossa palveli kuningasta kapteenina i Södra Halland, eli Etelä-Hallannissa. Hän asettui Renneslöviin Etelä-Ruotsiin, ja perusti siellä perheen ansaiten elantonsa pitäjän kanttorina. Isästä Peter Wulffista tiedetään, että hän on kuollut ennen vuotta 1711 sotatantereilla. (Ks Glimtenin teksti, linkki sivupalkissa).

Maria Magdalena Skarpfelt oli syntynyt rauhan vuonna 1676, ennen 7 v. ennen Samuelia. Kuka oli Gustaf Skarpfeltin ensimmäinen puoliso, en ole löytänyt mainintaa, esimerkiksi Pälsin sukututkimukset Tampareen kaupunginarkistossa eivät valaise asiaa. Christina-äiti taas vietti viimeiset vuotensa Urjalassa Gustaf Skarpfeltin puolisona, joka hänkin kuoli jo 7.10.1689. Tässä piilee jonkinlainen draama, joista olisi mielenkiintoista saada tarkempi selko.

Roos mainitsee, että ainoastaan Beatan veljellä Anders Johan Fontenilla *1700 Urjalassa +6.1.1763 Mynämäki, olisi ollut lapsia(Roos s. 3), mutta kirjoittajalla on asiasta tämä toinen tieto, Beatan poika Herman oli isänsä nimellä Indelin.Andersin lapset jatkoivat tietenkin isänsä Fonten-nimeä. Anders Fonten toimi sotilasuralla. V. 1730-37 esiintyi hän Vehmaan rakuunarykmentin korpraalina, vuoden 1744 sodan jälkeen muonitusmiehenä ja v. 1744 jälkeen muonitusmiehenä asuen Vehmaan pitäjän Lahdingon kylän Pietilän muonittajan puustellia. Hän otti eron armeijan palveluksesta v. 1756 ja muutti asumaan poikansa Herman Johan Fontenin luokse, jolla siihen aikaan oli asuttavana Mynämäen pitäjän Nuuskalan kylän Paavola-niminen rumpalin puustelli.(Roos s. 3)

Herman Fonten avioitui v.1735 Merimaskussa Anna Margareta Ringbomin kanssa saaden 5 lasta. Roosin mukaan täysi-ikäisiksi pääsivät näistä vain pojat Gustaf Adolf *1739 ja Herman Johan *1742 Merimasku., joista Herman Johan osallistui noin 15-ikäisenä rumpalina Pommerin sotaan. Sota-ajat vaikuttivat kasvavan pojan elämään, niin että hänet myöhemmin mainitaan osallistuneen tappeluun lampuotinsa kanssa, ja laittomasta yhteisasumisesta myöhemmän vaimonsa kanssa. Perhe-elämä oli vaihtelevaa ja velkaakin tuli Mietoisten maisteri, pastori Per Sonckille melkoinen summa noin 2000 taalaria, mikä kuitenkin tuli maksetuksi rumpalin viralla.

Ensimmäisen vaimon Sofia Tillmanin kanssa Herman Fonteenilla oli lapset Carl Johan *1764 ja Esaias *1766. Tästä Carl Johan Fontenista tuli äitinsä hyvällä kasvatuksella Turun katedraalikoulun classis syntactica-luokan suorittanut vuonna 1783, ja sitten kruununvoudin kirjuri Piikkiössä, ja sittemmin Uudenkaupungin vakituinen kaupunginviskaali (Roos s. 7) ja lopulta saman viran haltija Turussa. Carl Johanilla oli 5 lasta ensimmäisestä ja 8 lasta toisesta aviostaan. Hyvästä menestyksestään virkamiehenä huolimatta hän kuoli köyhänä toukokuussa 1826. Poika merikapteeni Alexander Knut Fonten kuoli lapsettomana Kronstadtissa 37-vuotiaana. Heikki H. Herlin kertoo erityisesti Carl Johanin tyttärestä, Cecilia Fontenista, josta tuli hänen sukunsa esiäiti (Herlin s. 144) ja hänen sisarestaan, Paraisten kappalaisen puolisosta Lovisa Adolfina Fredrikssonista, jonka lapsista polveutuu mm. prof. John E Roos. (Herlin s. 147)

Loimaalle viittaa Roosin tieto kirkkoherra Mathias Fonteniuksesta, joka hänen mukaansa on juuri kotoisin Lähteen kylästä ja ajan tavan mukaan sai sukunimekseen latinankielisen Fontenius (fons on lat. lähde). Tämä Mathias Fontenius toimi vuodesta 1723 Yläneen kappalaisena ja vuodesta 1745 kirkkoherrana Hattulassa. Roos päättelee tästä, että Johan Fonten ja Mathias Fontenius ovat joko veljeksiä tai serkkuja. -Yhteyksiä hyvinkin sinne suuntaan oli, sillä Maria Skarpfeltin vävyn Jaakko Jaakonpoika Indelinin isä, Urjalan pitkäaikainen kappalainen Jaakko Indelinkin oli kotoisin Punkalaitumen Fanttilan talosta.

Ylioppilasmatrikkelin mukaan ylioppilas Turusta v. 1703 Matias Fontenius Matthias Andreæ, Satacundensis, Satakuntalainen Matti Antinpoika (Fontenius) vihittin papiksi Turun hiippakunnassa 31.5.1709. Hän toimi apulaispappi Kalannissa 1709, Yläneen vt. kappalaisena1712, vakinaisena 1723 ja Hattulan kirkkoherrana vuodesta1745. Matias Fontenius toimi saarnaajana pappeinkokouksessa Turussa 1739. † Hattulassa 15.1.1752.

Matiaksen ylioppilasmatrikkelin viimeinen tieto kertoo Johan ja Mathias Fontenin todellakin olevan veljeksiä. http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=4735 Tämä selviää sukututkija Esko Karisalmen tiedonannosta 4.11.2008 lähteenä Loimaan talvikäräjät18.–21.2.1723. Heidän vanhempansa ovat talollinen Loimaan Lähteen kylässä 1677–94 ja vuodesta 1695 Majanojan kylässä Anders Mattsson ja Lastika Mattsdotter.

Beata Christina Fontenian nuorempi veli Gustaf Fonteen otettiin Roosin mukaan 14-vuotiaana Turun katedraalikouluun, 19.1.1726, josta hän 15.6.1733 pääsi tutkinnon jälkeen nimellä Gustavus Fontenius Tavastensis, kotoisin Urjalasta, akatemian matrikkeliin ylioppilaana. Hän kuitenkin kuoli naimattomana ylioppilaana Urjalassa 8.8.1738 ja haudattiin Urjalan kirkkoon.

Johan Fontenin veljen Mattias Fonteniuksen suvussa on monta ylioppilasta ja pappia, Matthiaksen ylioppilasmatrikkeli mainitsee mm.

Appi: Kalannin kappalainen Daniel Lignipaeus (yo 1667, † 1710). Poika: turkulainen porvari Anders Fontenius (yo 1737/38, † 1765). Poika: Janakkalan kirkkoherra Karl Fontenius (yo 1742, † 1792). Vävy: Yläneen kappalainen Mikael Salinius (yo 1737, † 1780). Veljenpoika: ylioppilas Gustaf Fonteen (yo 1734, † 1738). Sisarenpoika: ylioppilas Henrik Fontenius, myöh. Fonteen (yo noin 1743, † 1789). Vävy: Piikkiön kappalainen Samuel Montin († 1779).

---

[1] Roos, John E. Kaupunginviskaali Johan Fontenin suku. Moniste, SKS, H

elsinki. John E. Roos. 1965.

[2] Herlin, Heikki H. Harald Herlin esi- ja jälkipolvien saatossa. 1. Helsinki. Kone, 1974.

Kalvola, Akaa ja Airanne ovat Hämeen ikivanhaa asutusta

Kuva: Maisema Urjalan Jokikulmalta Kylmäkoskelle päin.

Kalvolasta ja Akaan seudulta ja Urjalastakin löytyy vanhoja nimiä, jotka johdattelevat ajatusta elämään ennen rippikirjojen kirjoitusta.

Lähellä viljelyskyliä, esimerkiksi Sittalaa, sijaitsivat esi-isäin muistolehdot ja pakanalliset palvontapaikat, jonne sitten rakennettiin ensimmäiset kirkotkin. Sittalan naapurikylä on Keikkala, juuri tällainen kylä. Äimäjärven eli Kalvolanjärven rannalla on ollut useampikin muistolehto (Iittalan koulusta suoraan rantaan, Kutilassa omansa, vanhan kappelin luona ym.) ja asutusta aina kaukaisista rautakautisista ajoista asti. eräs vanhasta asutuksesta kertova asia ovat ”kuppikivet”, suuret talon peltojen luona olevat siirtolohkareet (Käikiänmäen tien varrella, Taljalan peltoaukealla ym.), joiden pintaan on koverrettu syvennyksiä. Kuppikiville on uhrattu esi-isille ja haltioille (jyviä, marjoja?) onnen ja tulevien satojen turvaamiseksi. Taiteilija Tapio Wirkkala on ymmärtänyt uhrikuppien syvälle käyvät juuret ja siirtänyt vanhan symbolin hautausmaan enkelipatsaan graniittijalustan kuppeihin, joita on yhtä monta, kuin sodassa kuolleitakin.

Urjalan eli Urdialan nimi juontuneen ikivanhoilta ajoilta. Urja (Urjala, Urjalankylä) lienee samantapainen kuin Tursa (Tursankangas, Tursa), Iki-Turso, muinainen vedenjumala, mytologinen heimon esivanhempi ja voimahahmo.

Osoitteessa http://www.narva.sci.fi/kalevanpojat/index.html (vuodelta 2000)Martti Linna Vesilahdelta pohtii vanhoja pohjoismaisia mytologioita ja miettii niiden mahdollista yhteyttä meihin Suomen muinaisiin asuttajiin. Akaan vanhoista esipolvien taloista löytyy Mellolan Korri. Martti Linnan mytologiataulukoista löytyy sellaiselle sanatarkka vastine. Mielenkiintoista.

Iki-Turso erityisesti on Euran hautalöytöjen innoittamana Linnan kirjoituksen keskeinen hahmo. Urjalasta kuljettiin Euran ja Turun suuntaan, voisi ajatella, että samaa Iki-Turson Urjapojan etäserkkujuurta ollaan. Lännestä ja etelästä tulimme me Suomen asuttajat ja naapurimme myöhemmin meren yli, joten jotakin yhteistä kielten eroavaisuuksista huolimatta oli, sanastoon ja uskomuksiin on vuosisatojen aikana liittynyt luonnollisesti monenlaista myös naapureiltamme, joiden kanssa ainakin käytiin kauppaa ja välillä sodittiinkin.

Etymologia voisi valaista tarkemmin näiden sanojen alkuperää. Lähteitä löytyy esim. osoitteesta

http://kaino.kotus.fi/sanat/evita/index.php?t=hae&hakusana=Iki-Turso&merkitys=&lahde Tässä olisi kenties jatkotutkimuksille aihetta.

Täällä Kalvolassa Vanajaveden ja Äimäjärven rantasavikoilla on asunut kauan talonpoikia (Sittala, Heinu) , aseman tienoolla jälkeen 1881 lasitehtaan väestöä ja toisaalta laajan Tammelan ylängön karummilla metsäalueilla oli torppareita ja pientilallisia. Äimäjärven länsipään Niemen kartanoa on omistanut jopa Ruotsin Erik-kuninkaan ja hänen Kangasalla loppuelämännsä viettäneen puolisonsa Kaarina Maunutyttären Sigrid-tytärkin, vaikkakin hänen pääasuinpaikkansa on ollut Siuntiossa. Monessa talossa on kulkenut suullista perimätietoa 1700- 1800-luvun taitteessa kotipellon raivanneista esi-isistä. Korkeamäen Jaakko-isännän tiedettiin tulleen 1770-luvulla Äimäjärven rantamilta raivaamaan korpeen torppansa, samoin on tietoa Mäyrän Ylhäisten ja Alhaisten ensimmäisistä asuttajista.

Asukkaat ovat viljelleet peltojaan ja metsästäneet ja kalastaneet ikivanhaan tapaan. Kalvolan Niemikotkan Simo-isäntä oli kuulu karhujenkin kaataja ja tänä päivänä eri seuroissa on taitavia metsästäjiä välillä jo runsaitakin hirvikatraita kaatamassa. Susi ja karhu ovat palanneet vanhoille asuinmailleen. Akaan historiassa puhutaan Rossin talon perinteistä metsästyksessä.

1960-luvulla suurpetoja ei ollut enää metsissä, mutta tänä päivänä voi lukea uutisista, kuinka susi oli raadellut lammaskatrasta Kokkojärven rannassa ja kuinka nuori karhu on juossut koko Hämeenlinnan halki talviuniltaan herätettynä. Apen kertomus, miten Kotkajärven Vesikiven hevonen karhun kämmenen kuva lautasissaan juuri ja juuri pelastui kotitallilleen alkaa saada uutta eloa muistelijan mielessä.

Toijalasta löydämme Nahkialan, jonka Akaan historiassa sanotaan viittaavan muinaiseen nahkojen kauppapaikkaan, silloin, kun tämä seutu vielä oli runsasriistaista. Myöhemmin alueen asukkailla oli metsästys- eli eräalueita pohjoisempana aina Saarijärveä myöten, joten pohjalaisten esi-isistä monet lienevät tulleet näiltä Sydän-Hämeen alueilta ja asettuneet sitten asumaan sikäläisten suurten jokien varteen.

Kalvolasta puolestaan löytyy Taljalan kylä, on Mäyrää, ja Ilves-kalliota, sekä Peurasuo jne.

Ilves, Hämeen vaakunaeläin asuu edelleen Kalvolan metsissä. Entisaikaan jopa myyntiartikkeliksi riitti Iittalasta löytynyttä kovasinkiveä, jota käytettiin viikatteiden ja muiden terävien esineiden tahkoamiseen. Kalfvoila, Kalvola voisi liittyä nahan muokkaamisessa käytettävään työvälineeseen, kalvimeen.

Akaasta Airanteeseen

Kuva 1. Urjalankylän vanha sakasti, jonka yhteydessä on ollut Urjalan ensimmäinen puinen kirkko. -Kivi edustalla kuuluu museoneuvoja Arvo Kytölälle, jonka elämäntyöksi tuli kotiseudun perinteiden tallentaminen ja kotiseutumuseoiden järjestäminen sekä monen näitä koskevan kirjoituksen laatiminen alan julkaisuihin. Takana näkyy silta, jonka alla virtaa vesi Kortejärvestä Rutajärveen.

Kuva2. : Sääksmäen kirkko -07

Tekstin lähteenä ovat Seppo Suvanto, Akaan historia I . Vammala 1954 ja Eeva Ojanen:Urjalan seurakunnan historia, Forssan Kirjapaino Oy 1989 sekä Matti Pakkanen, Kehron kylähistoria, Toijalan TS-print Oy, 1998.

Häme on 1000-luvun alkupuolella ollut hyvin laaja alainen käsite: ytimenä oli myöhemmän Ylä-Satakunnan eli nykyisen Tampereen ympäristön pitäjät sekä Vanajaveden, Hauhon ja Hollolan seudut. Suvanto yhtyy Kustaa Vilkunan ajatukseen, että silloin Länsi-Suomen pitäjälaitos on ollut alkuaan kestitysveropiiri, joka kustansi verottajalle pidot.

Verottajia olivat liikkuvat viikingit ja venäläiset vuoroin. Pitäjä on tuolloin ollut myös puolustusyhteisö keskuksenaan sopivalle vuorelle rakennettu muinaislinna. (Sääksmäen Rapolastahan löytyy suuri muinaislinna-alue, mutta niitä löytyy myös kokonainen ketju aina Hakoisiin Janakkalaan asti, Urjalassa Nuutajärven eteläisellä rannalla lienee myös sijainnut yksi pienempi, ks oikean reunan linkkejä, kirjoittajan huom..)

Kuljettiin siis entisaikanakin, hämmästyttäviä matkoja jalan, ratsain tai veneillä erä-, kauppa- , kirkon- tai verotusasioissa, joskus omissa asioissa, joskus vainolaisina tai kuninkaan sanaa saattamassa. Joskus tuli mukaan matkoilta morsian, tai joku kulkija asettui pysyvästi asumaan uusille seuduille.

Suvanto kirjoittaa akaalaisten taivallustiestä. (Suvanto, s. 60) Entisaikaan oli mukavinta kulkea vesireittejä, tai jos niitä ei ollut, kuivia kangasteitä. Akaasta voi kulkea vesireittejä Jalannilta Tarpianjokea myöden ensin Hakkilanjoelle ja siitä Vanhallejärvelle, josta johtaa joki Rutajärvelle, mistä taas pääsee Matkunjärvelle ja Humppilanjoelle. Sitä myöden viimein päästään joko Korvenvärvelle, Ypäjälle ja Loimalle, tai Taipaleen kautta Kiipujärvelle ja siitä Jokioisiin.

Paikannimien perusteella Suvanto päättelee tässä kulkevan muinaisen Akaan miesten taivallusreitin lounaaseen. Urjalassa on kulkenut myös vanha talvitie Kankaanpäästä Laukeelan kylän ohi Hakkilaan pitkin kangasta tuolla kohdin. Siis Kankaanpään nimismiestalon nimi on tuosta tiestä johdettavissa, hän päättelee. Kansantarinain mukaan Korvenkylästä kuljettiin suoraan Humppilankylään Hiidenpenturan muinaista tietä. Näin on päästy Toijalasta Turkuun entisaikoina. Toijalasta taas vesireitit jatkuivat Sääksmäelle ja muualle Hämeeseen.

Piispa Tuomaan aikana 1200-luvulla kristinusko vakiintui Hämeessä ja kirkko sopeutti veronkantonsa kirkkopitäjiin, joita lienee ollut kahdeksan 1300-luvulla: Saastamala, Pirkkala, Vesilahti, Sääksmäki, Hattula, Hauho Vanaja ja Hollola. Suvanto arvioi, että kun 1340 Sääksmäkeen mainitaan kuuluneen myös Urjalan Hakkilan ja joitakin Pälkäneen kyliä, kuului siihen todennäköisesti myös Akaa, joka sitten v. 1483 alkaen on ollut olemassa itsenäisenä seurakuntana.

Bo Joninpoika Gripin ajoista n. 1370-1380 aletaan puhua myös Saarioisten ja Kalvolan nimismieskunnista, jossa kruunun nimismiehet istuivat käräjiä ja huolehtivat kruunun veronkannosta.

1500-luvun asiakirjoissa Saaren hallintopitäjä eli Saarioinen jakaantui Tarttilan, Akaan Jalantijärven ja Airanteen neljänneskuntiin.

Tarttilan neljännes (v. 1540): kaikki Sääksmäen Saarioispuolen kylät, Akaa: Tarpia, Haihunkoski, Varrasniemi, Toivettula, Haudanniemi, Rättö, Pätsiniemi, Nahkiala, Toijala, Käyrälä, Lontila, Riisikkala, Kurisjärvi, ja Taloila.

Jalantijärven neljännes: Tiura, Sotkia, Mustue, Kuhavuori, Alpila, Onnia, Hautaa Kuusjoki, Nauli, Raidisto, Saviniemi, Savikoski, Poutala, Kehro, Humppila, Kännöilä eli Jokihaavisto, Kylmäkoski, Kurisniemi, Oriniemi, Vuolle, Järvihaavisto, Haanoja, Kaulo ja Sontula.

Airanteen neljänneskuntaan kuuluivat kylät: Taipale, Mellola Hakkila, Salmi, Laukeela, Kutila eli Kuusinurmi, Menonen, Koivisto, Väkkärä, Nuutajärvi, osa Urjalankylää, Oriniemi, Huhti ja Kankaanpää.

Loput Urjalan kylistä kuuluivat Kalvolan hallintopitäjän Airanteen neljännekseen.

Edellä olevasta Suvannon kuvaamasta jaosta käy ilmi, että Urjala eli Airanne oli sangen läheisessä yhteyksissä sekä Akaan että Kalvolan suuntaan. Silloinen suuri keskiaikainen keskus oli Sääksmäellä, emoseurakunnan kirkolla, johon liittyy myös Hämeen rykmentin henkilöitä. Silloinen pääkaupunki Turkukaan ei ollut liian kaukana.

Akaalla oli oma kirkko jo ennen 1483, jolloin Turkuun tuli talonpoikia Akaan pitäjästä Turkuun piispa Konrad Bitzin pyytämään pappia kirkolleen, joka heille sitten myös suotiin. He perustelivat pyyntöään suurella sielunvaaralla, joka oli koitunut heidän edesmenneille sukulaisilleen, kun pappi asui kaukana heistä (Sääksmäeltä oli vaikea aina ehtiä toteuttamaan viimeisen voitelun sakramenttia.) Katolisen kirkon yksi sakramenteista on viimeinen voitelu sairaalle, mikä näin vaarantui. Ensimmäinen Akaan kirkkoherra oli nimeltään Laurens Perko, joka palveli sitten myös suuressa osassa Airannetta eli Urjalaa.

Asutus tiheni vanhan suurpitäjän laitamilla, jolloin pian ruvettiin rakentamaan sinne pieniä kappeleita, johon emokirkosta Sääksmäeltä siirrettiin osa Sääksmäen 1200-luvulla valmistetuista pyhäinkuvista. Urjala oli Sääksmäen emoseurakunnan jälkeen Akaan kappelina, mutta viimeistään v. 1590 alkaen oli Urjalassa oma pappikin Suvannon mukaan.

Alkuvaiheessa pappi kulki Tarpian joen varsia Akaasta Halkivahaan ja hänet soudettiin sieltä Kortejärven yli sen ja Rutajärven väliselle kannakselle, jossa olivat vanha Urjalan kirkko ja pitäjän silloinen vauras keskus eli Urjalankylä. Kerrotaan, että kerran sellaisella ylitysmatkalla kirkonkirjakin pääsi putoamaan Kortejärven pohjaan. Urjalan entinen pappila, Väinö Linnan nuoruuden muistojen pappila, on Honkolan kartanon ja Kortejärven etelään avautuvalla rantamalla.

Matti Pakkanen toteaa (Kehron kylähistoria, Toijala 1997, s.40), että ensimmäiset kirjalliset tiedot Urjalasta löytyvät Agricola v. 1540 laatimista Turun hiipakunnan seurakunta ja kappeliluetteloista. Urjalan Kehron kylän kantatilan Timarin isäntänä mainitaan Pakkasen mukaan 1564-1578 Erik Laurinpoika, pappi, jota myös on sanottu Akaan kirkkoherraksi. Timari sijaisee Kortejärven pohjoispuolella, suunnassa, josta Akaalaisten reitti etelään kulki. 22.9.1551 sai virkavahvistuskirjeen kuninkaalta Ericus Laurentii Jenz, jonka Pakkanen osoittaa olevan Sääksmäen kirkkoherran Paavalin vävy, herra Eerik joka oli Akaan kirkkoherra. (Pakkasen viittaama asiakirja Saarioisten talvikäräjiltä 22.1.1560 on säilynyt Halikon Joensuun kartanon arkistossa.) 1722 sotilasvirkatalona palvellut Timari liitettiin Kehron Laurilaan, jolloin siitä tuli rustholli eli "Ristolli", ja edelleen 1735 Laurila Honkolan kartanoon sivutilaksi, jossa sitten asuivat kartanon pehtoorit, kertoo Pakkanen (s.91). Honkolasta Sääksmäelle oli lyhyt matka.

Eeva Ojanen täydentää tietoja Urjalan osalta: Urjalan ensimmäinen kirkkoherra oli Sigfrid Pietarinpoika (1589-1601) (Urjalan Seurakunnan historia, Forssa 1989. s. 17). Matias Pentinpoika oli ensimmäinen nimeltä tunnettu itsenäisen Urjalan kappalainen (1638-1640). Hänet valittiin kirkkoherraksi 1640-1648 ja hän oli Ojasen mukaan eräs harvoista maaseudun papeista, jotka osallistuivat Turun akatemian vihkiäisiin vuonna 1640 (Ojanen s.18)

Mainittakoon vielä Turusta kotoisin oleva Henrik Jaakonpoika Malm, joka Ojasen mukaan toimi ensin sotilaspappina, ja vuodesta 1691-1715 Urjalan kappalaisena. Hän lähti ensin Isonvihan aikaa pakomatkalle Ruotsiin, mutta palasi pian siirtyäkseen Iniön kappalaiseksi. Malmin seuraaja oli Jaakko Juhonpoika Indelius, joka on eräs sukumme esi-isä, oli lähtöisin Punkalaitumen Vanttilasta, ja kutsuttiin kappalaiseksi pitäjänapulaisen virasta (1715-1722). Hän oli Ojasen mukaan taitava virassaan, sillä hän oli opponenttina pappeinkokouksessa vuonna1707.

Indelius mainitaan Turun yliopiston opiskelijoiden matrikkelissa, joka löytyy netistä GOOGLE:n maailmaa kattavasta vanhojen dokumenttien kirjastosta osoitteella www.archive.org/stream/.../albumstudiosoru00lagugoog_djvu.txt
"Album studiosorum Academiae Aboensis" huomautuksella "studentmatrikel ånyå upprättad" eli uudelleen järjestettynä 1800-luvulla. p.172-175 XLVIII 1687-1688.

Fantilenius Jac. Jac. Joh:is Hvit. p.174 II Sat 317 jam Indeliin, adjunctas in Urdiala Jac. Indelius 1. sockneadjunkt 92 och kpl 1718 i Urdiala död omkring 1721.

Eli: Fantilasta Jaakko, Jaakko Johanneksenpoika Huittisista, sivu 174, ..., Indelin, apulainen Urjalassa, Jaakko Indelin pitäjänapulainen -92 ja kappalainen 1718 Urjalassa, kuollut noin 1721.

Varsinaisessa sukujuonnossamme löytyy Jacobus Indeliuksen sururuno latinaksi kappalainen Malmin vaimon ja pojan muistoksi. Kuninkaan 30-vuotinen sota hakkapeliittoineen Saksanmaalla ja 1700-luvun alussa ollut Isovihan aika on siis monella tapaa näkyvissä Urjalankylän ja sukummekin vaiheissa, myös kirkollisella puolella. Se on ollut vaikeaa aikaa, mutta myös merkittävää.

Isäntiä Akaasta: lautamiehiä, metsästäjiä, markkinamiehiä ja käräjillä kävijöitäkin

Toijalan torilla -07 oli myynnissä mm. puolukoita sangoittain ja kanttarelleja.

1. AKAAN KUUSJOEN ROSSI

Akaan seudun vanhoista taloista tietää Suvanto (s.57) mainita Kuusjoelta 1. Uoti Heikinpojan, joka tuomittiin sakkoihin v.1510, ja oletettavastikin hänen poikansa 2. Nikki Uotinpoika Rossin, joka isännöi kylän ainoaa taloa vuosina 1539-48 ja 3. isäntänä seuraa Eero Nikinpoika 1550-59.

Sama suku jatkui Rossilla,( kuten Mellolan Korrillakin, s. 149) aina läpi suurten katovuosienkien 1695-1696 aina1800-luvulle asti. Heidän jälkipolviaan täytyy olla laajalti alueen väestössä, tämän kirjoittaja mukaan lukien, sillä sekä isoisän että isoäidin puolelta löytyy Rossin väkeä. Eränkäynnin jälkeen maanviljelys edistyi savipeltoja raivaten vähitellen, v. 1571 mainitaan härkäpari Kuusjoen Rossilla (Suvanto s. 85). Ratsutilaksi Rossi nimitetään 1619.

1500-luvulla kasvoi kruunun verotus, eikä keräys aina sujunut rauhanomaisesti. Suvanto mainitsee, että tuolloin oli useitakin rahvaan valituksia Sääksmäen kihlakunnasta voutia vastaan (s. 112) Mm. kirjelmässä 1574 vouti Lauri Knuutinpojan ja hänen kirjurinsa Tuomas Pentipojan väitettiin käyttäneen köysiä, jalkapuita ja vaatineen lahjuksia. Valittajien joukossa oli mm. 4. tunnettu isäntä Markku Eeronpoika Rossi (is. 1560-1603) ja kirjelmän sinetöivät kirkkoherrat Ericus Laurentii Akaasta ja Dionysios Sääksmäeltä. V. 1579 hän ei enää ollut vouti.

Petoeläimet, mm. karhut ja sudet, olivat entisaikaan karjan vihollisia. 1800-luvun vaihteessa olivat pedot tappaneet 10 vuoden aikana 20 hevosta, 100 nautaa, 200 lammasta ja 100 koiraa. Samana aikana oli ammuttu n.50 sutta ja kymmenkunta karhua (Suvanto s. 289).

Suden metsästykseen käytettiin susikuoppia ja –tarhoja. V. 1618 mainitaan sakkoluetteloissa Urjalan rajalta Hautaan Gertrudin susitarha, josta Matti Markunpoika Rossi (5. is. 1604-1636) oli varastanut suden. Seuraava isäntä on edellisen pojanpoika, lautamies Kasper Nikinpoika (6. is. 1637-70)

7. isäntänä seuraa Markku Kasperinpoika 1675-1705 ja

-Anna Markuntr. *1668 avioituu Akaan Käyrälän Iso-Mikkolaan ja sieltä sukupolvet jatkuvat edelleen Järvenpään suuntaan.

8. Rossin isäntä on Martti Markunpoika vuosina 1707-1738.

- Martti Markunpoika Rossin tytär Anna Martintr. *1713 avioituu Urjalan Hakkilaan Tuomas Matinpoika Pusalle ja heidän tyttärensä Maria Tuomaantr.*1747 ottaa Pusalle vävyksi Laukeelan Talalta Mikko Pusan *1732, jonka esivanhemmat ovat Talan lisäksi Tuomas Pertinpoika Korri Akaan Mellolan Korrilta ja Maria Laatu Laadun talosta.

Maalatut huonekalut ja ryijyt, puhumattakaan kelloista olivat ennen harvinaisia rahvaan tuvissa. Hiljalleen nämä uloslämpiävän uunin myötä yleistyivät, ensiksi usein rustholleissa. Isovihan aikana Rossilla oli jo soikea pöytä (Suvanto s. 302), jonka laatua kuvastaa se, että se voitiin pantata velasta Mustueen isännälle. Velat olivat yleisiä, mutta summat olivat tavallisesti vaatimattomia, kertoo Suvanto (s. 311.) Kauppiailla oli usein talonpojille tili ja usein vasta talonpojan kuoltua porvari teki tilinpäätöksen ja alkoi periä perillisiltä maksua.

Markku Kasperinpoika Rossi (7. is. 1675-1705) oli tehnyt velkaa Turussa Joosef Eskolalle, v. 1710 sitä oli 227 kuparitaalaria. Markku Rossi kuoli v. 1719, jonka jälkeen hänen poikansa Martti Markunpoika (8. is. 1707-1738) jatkoi kaupankäyntiä Eskolan kanssa, kunnes hän oli joutunut 700 kuparitaalarin velkaan. Tätä summaa Eskolan leski haki v. 1735 perillisiltä. Lähimmät markkinat olivat 1600-luvulla Hämeenlinnassa. Olavinmarkkinoilla heinäkuun lopussa v.1731 varastettiin rusthollari Martti Markunpoika Rossilta 1 kuuden talarin plootu. Markkinoilla tuli pidetyksi hauskaa ja siinä saattoivat hävitä sekä rahat että tavarat.

Usein lainanantaja vaati takuuksi jonkun pantin. Isonvihan aikaan Mustueen Juho Rekonpoika panttasi edellä mainitulle Martti Markunpoika Rossille puolestaan eräistä rahasummista punaisen verkahameen, hopeapikarin, röijyn, piiskan, hopeanuppisen espanjanruokokepin, nahkasiiman ja pitkulaisen pöydän.

1730-luvulla mainitaan innokkaana metsämiehenä Pusalle avioituneen Annan veli, rusthollari, 9. isäntä vuosina 1739-1745 Kasper Martinpoika Rossi, jonka rihlapyssy on vuonna 1765 Rossin peruluettelosta. Kasper Rossi ilmoitti 1733 ampuneensa kaksi vanhaa karhua ja seuraavana vuonna vielä kaksi, sekä 1738 vielä yhden. Samoihin aikoihin hän oli metsästänyt kahdeksan kettua ja kaksi sutta. Kasperin puoliso Maria on emäntänä 1746-47, ja Kasper Martinpoika jatkaa vielä 1748-51, Maria jälleen emäntänä 1752-1753, jonka jälkeen ohjat talossa saa Marian 2. puoliso Heikki Tuomaanpoika 1754-1764.

Hyvänä lainakorkoprosenttina pidettiin 5-6% , mutta tätäkin kierrettiin antamalla lainanantajalle hyvänä työnä jotakin tavaraa. Kun Rossin tyttären puoliso Heikki Rossi (is. 1754- 64) oli antanut torppari Jaakko Matinpojalle lainaksi 10 kappaa ruista, tämä teki hänelle yhden tiinun (Suvanto 321).

1750-luvulla oli viinan kotipoltto kiellettyä, ja syystäkin. V 1733 tuli Akaan lukkariksi Rätön Iso-Huovilan rusthollin poika Heikki Laurinpoika Largreen, joka omisti puolet Toijalan Mullista, ja jolla oli kaunis laulunääni, mutta joka oli pahasti juopotteluun taipuvainen. Lukkarinvaimo keitti salaa suljettujen ikkunaluukkujen takana pirtissään viinaa ja lukkari itse kierteli tovereineen pitäjällä, mm. Uittamon lampuodin aitassa Sääksmäellä. Rusthollari Kasper Rossi ammensi laarista viljaa säkkiin, jota lukkari vavisten piteli, jolloin Rossi löi häntä piloillaan mittakapalla päähän. Myöhemmin lukkarinvaimo kuului valittaneen, että mitä ne miehet köyhiltä ottivat, olisivat ottaneet kymmenysaitasta, sillä kaikki kruununpalvelijat olivat kyllä kruununvarkaitakin. Pian sen jälkeen katosi kirkonkassasta 900 talaria kirkonvaroja, ja kun Largreen oli yksi avaimenhaltijoista, tuomitsi oikeus tämän 8 päivään vankeutta ja maksamaan summan kirkolle, sekä menettämään virkansa.(s.368)

Vuonna 1699 suurten nälkävuosien jälkeen esittti maaherra pitäjänmakasiinien perustamista ja lainajyvästöjen keruuta, mikä 1756 valtiopäivillä vihdoin säädettiinkin. Monet talonpojat vastustivat kuitenkin jyvästöjen perustamista. mm. rusthollari Heikki Tuomaanpoika Rossi (is. 1754-64) joutui yhdeksän Urjalan talonpojan muassa nimismies Gabriel Mexbergin haastamana asiasta käräjille. Muut myöntyivät auttamaan rakennuspuuhaan ja jyvien tuomiseen, mutta Heikki Rossi tuomittiin 10 talarin sakkoon ja velvoitettiin ottamaan osaa rakentamiseen, mistä hän sitten valitti hovioikeuteen.

Vuonna 1766 halottiin Rossin tila kahtia Vanhaan Rossiin, jonka emännäksi tuli Saara Kasperintytär (1766-67) ja puolisonsa Matti Mikonpoika (is. 1768-91) ja Uusi Rossi, jonka isännäksi tuli Matti Kasperinpoika (1766-93). Edellä mainitut tilat halottiin jälleen vuosina 1807 ja 1797, ja ne siirtyivät 1830-seutuvilla eri sukujen omistuksiin. (Suvanto s. 441)

Urjalan käräjäkunnan makasiinin piti olla valmis 1758 syksyllä, mutta paikalle ei ilmaantunut jyviä eikä viljaa.Varastoja ei saatu vielä suuriksikaan, kun 1761 koitti katovuosi ja kuivuus, mutta seuraavina vuosina tilanne parantui selvästi. Makasiiniasioista päätettiin useampaan kertaan vuosien varrella, ja 1861 päätettiin jälleen rakentaa viljamakasiini Toijalaan, mutta asia raukesi, ja niin oltiin nälkävuosina 1867-1868 ilman makasiinia. Vasta niiden jälkeen hanke lopulta toteutui.

Edellä mainittu Kasper Rossi oli hurjuudestaan tunnetun joukkion johtaja. Rosvouksia tehtiin Akaan kirkon kymmenysaitasta, ja Akaan Sakastista ja Kalvolan kirkostakin, ja hän päätti lopulta päivänsä vankilassa. Vielä 1780-luvullakin hurjasteltiin, sillä Mikko Matinpoika Rossi tuomittiin erään eukon tiepuoleen kumoonajamisesta, kun Kylmäkosken miehet ajoivat hurjasti kilpaa reellä kirkosta kotiin. Samoihin aikoihin 1700-luvun lopulla tuli vanhan talvitien varteen Kylmäkoskelle kievari Kuusjoen Rossin taloon.

Vuonna 1762 anottiin markkinoita Urjalan Laukeelan kylään valtiopäivävalituksessa syyskuun 21. päiväksi.Hämeenlinnan porvaristo katsoi ne vähämerkityksisiksi, kun Laukeelaan oli huonot vesiyhteydet ja tavaroita sinne vaikea kuljettaa, ja maaherran mielestä kerrassaan tarpeettomiksi.

Markkinoita anottiin myöhemmin vielä uudestaankin, mutta huonolla menestyksellä. Vuonna 1823 seutulaisten markkinapaikoiksi jäivät Turku, Hämeenlinna ja Tampere, ja 1870-luvulla saatiin Toijalaan omat eläinmarkkinat.

2. AKAAN SAVINIEMEN LAATU JA MELLOLAN KORRI

Hakkilan naapurista Akaan Savikoskelta tuomittiin puolestaan Juhan vaihtamaan takaisin Uoti Julliselta vaihtamansa hevonen. 1539 oli kylässä kolme taloa, mahdollisesti Laatu, Jullinen ja Humppinen (>tästä ilmeisesti Humppila), jotka v. 1603 liitettiin yhteen Laadun tilaksi.

Savikoskella oli v. 1632 jalkamylly, joka oli jatkuvasti käytössä 1700-luvulle asti keväisin ja syksyisin. V. 1793 sen osakkaat anoivat myllytullin alentamista, koska joessa oli niin vähän vettä, etteivät he tahtoneet saada omia viljojaan jauhetuksi. Saviniemen Laadullakin oli pieni jalkamylly v. 1687, mutta 1724 se oli rappiolla, koska oli todettu paikan olleen sopimaton. Noin v. 1780 Laadun isäntä Matti Mikonpoika alkoi rakentaa uutta myllyä, minkä padon siihen vettä tuovan vesireitin varrella asuvat kehrolaiset hävittivät kartanonherra Eenok Furuhjelmin käskystä, sillä pato nostatti vettä heidän pelloilleen ja niityilleen (Suvanto, s. 295). Mylly jäi sen jälkeen rakentamatta, ja jauhot jauhettiin sitten esimerkiksi Hakkilan Pusan myllyllä.

Sääksmäen talvikäräjillä v. 1443 tuomitsi Olavi Broderinpoika Lauri Melloisen kolmen markan sakkoon vahingonteosta Sääksmäen Jussi Kurauden erämailla. Vuonna 1539 oli Mellolassa neljä taloa, Iso-Kassari, Vähä-Kassari, Näppinen ja Korri. (Suvanto, s. 58)

Suvannon s. 444 mainitaan Akaan Mellolan Korrin isäntiä seuraavasti: Esko Joosenpoika 1539-50, Pekka Eskonp.1551-64, lautamies Esko Pekanpoika 1565-1620, Pekka Eskonpoika 1621-24, Lauri Eskonpoika 1627-34, Tuomas Pekanpoika 1636-1678, Perttu Tuomaanpoika 1680-1689, tämän poika on Tuomas Pertunpoika, josta tulee useammankertainen esivanhempi Urjalaan.

Lautamies Tuomas Pertunpoika*1657 Akaa, isäntänä 1691-1708, joka avioituu Laadun tyttären Marian kanssa ja saavat tyttären Margareta Tuomaantyttären *1696, joka avioituu Urjalan Laukeelan Talan vuosien 1704-1734 isännälle Heikki Yrjönpojalle.

-Heidän poikansa Mikko *1732 puolestaan on Hakkilan Pusan vävy.

-Mikon sisar Maria avioituu Jaakko Björkvistin kanssa Urjalan Kankaanpään taloon.

Nämä esivanhemmat ovat yhteisiä taiteilija Mauri Kunnaksen esipolvien kanssa, jotka löytyvät netin sivulta http://users.utu.fi/isoi/esipolvi/kunnas.htm

Kylmäkosken Laadun taloon juontuvat kovasti myös taiteilija Urjalan Laukeelan Uotilasta kotoisin olleen taiteilija Aukusti Uotilan (hänen taidettaan voi ihailla Ateneumissa) ja myöhemmin kylmäkoskelaisten Favenien (edelleen taiteentekijöitä tänä päivänäkin) esipolvet.

Sarkajaon aikaan saman talon sarkoja oli useita samassa vainiossa, joten niitä ei kannattanut ruveta erikseen aitaamaan. Eri talojen sarkojen välillä oli vain rajavako tai kapea piennar (Suvanto s. 222). Vuonna 1770 Samuel Korri vastasi käräjillä siitä, että hän naapurinsa Heikki Korrin mukaan olisi tehnyt kolme kertaa mutkan Heikki Korrin puolelle. Oikeus määräsi vaot seuraavana keväänä asianmukaisesti suoristettaviksi.

Akaassa Korrilla seurattiin aikaa, sillä ensimmäinen tieto seinäkellosta on Ylpön kestikievarista v. 1787 ja seuraavana onkin jo Mellolan Korrin rusthollin kello v. 1789. Kirjallisuus oli myös harvinaista. Korrin rustholli omisti v. 1789 Raamatun, joita heidän lisäkseen oli Akaan taloissa vain kymmenkunta. Kun 1817 Suomen Pipliaseura rupesi julkaisemaan halvempia Raamattuja, alkoi semmoinen sitten olla useimmissa taloissa. (Suvanto s.385.)

Urjalan seurakunnan lahjoitus vuodelta 1874

Viereinen uutinen on julkaistu Helsinfors Dagbladetin no.ssa 40, 11.02.1874
(http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti).



Vieressä tinainen öylättirasia, Claus Appeldorn, Rensburg, ja vuosiluku 1676, joka on toinen Urjalan srk:n 1874 lahjoittamista.

Uutisleike kertoo, että Keisari Aleksanterin Yliopiston Historiallis-Etnografiselle museolle (Kansallismuseo?) on lahjoitettu Janakkalasta 9 kpl pyhimyskuvia sekä ratsuväen lippu punaisesta silkistä, ja johon on kirjottu kullalla Varsinais-Suomen vaakuna ja kaksi F. kirjainta. Ovat ehkä kuuluneet jollekin 1791 lakkautetun jalkaväkirykmentin (Lifdragonregementet?) osastolle. Säilytetty Janakkalan kirkossa. Urjalan seurakunnasta: Rautainen asevarustus, joka lienee kuulunut jollekin Bäckille (luultavasti Nuutajärven Karl tai Hans Bäckille, jotka molemmat on haudattu seurakunnan kirkkoon) sekä kaksi lyijyistä rasiaa, joista toisessa merkillisen muotoisessa on kaiverrus "blas Scharpf" (tarkoittaa luultavasti blas Skarpenfeltia, joka kuoli 1681 ja on tänne haudattuna) ja "Elisabet Berckharst 1639.", tämä toinen on suurempi ja varustettu kaiverruksin sekä sanoin: "Ensis Bannitis 1676 Pas Kalu" sekä lukolla (/kannella) ja sivuilla : "D Bangnitschenkirch". Ovat ehkä ehtoollis/öylättirasioita.

Ensimmäisen rasian nimet ovat Clas Skarp ja Elisabet Berckharst ja vuosiluku 1639 viitannee heidän 7.10.1639 syntyneeseen poikaansa Gustafiin. On mahdollista, että hakkapeliitaksi 1623 mennyt Claes on tuonut rasian/rasiat Saksasta sotaretkiltään. Hänet mainitaan öisessä ampumavälikohtauksessa Saksan Bissenissä 1656, mutta kuitenkin kuninkaan sotapalvelusta hänet aateloitiin v. 1662. Poika, isänsä rykmentissä palvellut Gustaf kuolee 1689 vain 50-vuotiaana. Hänen tyttärensä Maria Magdalena syntyi vuonna 1676, joten toisen rasian vuosiluku saattaa myös liittyä ristiäisiin ja on ehkä myös isän lahja kotikirkolle.

Tinaiset rasiat löytyvät edelleen Suomen kansallismuseon kokelmista. Kävin 26.6.08 katsomassa niitä. Pienemmässä, kenties matkarasiassa oli kannessa selkeästi luettavissa tekstit, vanhalla suorateräisellä taltalla ja kaaritaltaltalla varmaankin Urjassa painetut nimet:

CLAS SCHARPF

ELISABET BERCKH

HART 1639

Suuremmassa, kansallismuseon kirkko-osastolla säilytettävässä, öylättirasiassa olevat tekstit kuuluvat viimeisimmin tulkittuina: "Claus Appeldorn, Rensburg 1600-luvun jälkipuolisko. ensis Bannaitis 1676 Pas´Kalw D. Regnitischen Kirch" Vitriinissä on vuodelta 1634 oleva viiniastia, joka on myös tinainen ja kaiverrukset muistuttavat öylättirasiassa olevia. Museo tulkitsee varovasti, että tuo Urjalan öylättirasia on 1600-luvun lopulta (vuosiluku) ja että se kenties on Pohjan sodan aikaan Suomeen tuotu.

Appeldorn on hollantilainen nimi, kuten myös myös Rensburg.
Rensburg -Regensburg muistuttavat toisiaan, kenties niillä on yhteyttä?
30-vuotisessa sodassa Ruotsin kuninkaan protestanttiset joukot valloittivat ikiaikaisen saksalaisroomalaisen katolisen tuomiokirkon kaukana Tonavan varrella Regensburgissa (Rengnitischen Kirch) vuonna 1633, ja saivat, vaikka kalleimmat hopeiset oli ehditty viedä turvaan, mukaansa hyvän joukon kirkon esineitä. Regensburg menetettiin uudelleen vuonna 1634 ja Ruotsin joukot perääntyivät nopeasti kohti Hampuria ja Pommerin alueita. (Regensburgin kirkkomuseon sivuston tieto).

Elisabet Berckharstin ensimmäinen mies Jürgen Nötebom oli armeijan upseeri ja saanut läänityksekseen Arbentzin kylän Eestistä. Pari tulee kuitenkin Suomeen, jossa heillä on Honkolan Säteri. Nötebom kuolee taisteluissa vain pari vuotta (noin 1632-36) Elisabetin Honkolaan tulon jälkeen ja Elisabet avioituu naapurinsa, ja voisi myös päätellä, miehensä sotatoverin Claes Scharpin kanssa 1638.

Poika Gustaf Skarpfelt palveli isänsä komppaniassa kuninkaan sodissa, joten hän on voinut rasian hankkia. Gustafin vaimo Catharina Lilliebrunn on myös sotilassuvusta, -on myös mahdollista, että toinen rasia tulee hänen mukanaan Janakkalasta ja Venäjän valloittamasta Virosta, mistä löytyy kartano nimeltä Kalvi Möis, johon Kalw 1676 voisi ehkä viitata. Mutta tämän kappaleen arviot vaatisivat vielä kovasti lisätutkintaa.

Juha Putkonen, LSSTY; Lappeenranta on julkaissut netissä Suomen rykmentit v. 1653, SSS vsk. 1924 Namnlistor v. 1653 Hannes Aejmelaeus. Siellä seuraavaa:

XII Eversti Bärent Mellin rykmentti eli Hämeenlinnan jalkaväkirykmentti

3. komppania: Kapteeni Carl Carlsson Svinhufvud
5. komppania: Kapteeni Claes Scharp (liittynyt ratsuväkeen 1623, Bissenissä 1656, +1670)

Rykmentin upseerit: Majuri Carl Svinhufvud
Majoitusmestari: Willam Johan Nötebom

Willam Nötebom oli siis Claesin Elisabet-rouvan poika ensimmäisestä avioliitosta ja Urjalan Honkolan isäntä. Sisaret Maria*1620 ja Anna*1621 ja olivat avioituneet Ruuteille Sääksmäelle, joista Annan tyttärestä muodostuu yhteys Svinhufvudeihin, jotka jo palvelevat Hämeen rykmentissä ennen Isoa vihaa. Gustaf Scharp oli syntynyt 1639, joten hän on listan aikaan vasta 14-vuotias, mutta liittyy myöhemmin isänsä rykmenttiin, +1689.

Gustafilla on sisar Christina Skarpfelt*noin 1640, +1695 Hattula Ihalempi, joka avioitui Kutilan1653 aateloidun ratsumestarin Jaakko Ögnelodhin pojalle, UHRvR:n luutnantille Johan Ögnelodille, joka peri 1670 Hattulan Ihalemmen Keisarin, ja joiden poika
oli Claes Johan Ögnelod, joka palveli korpraalina Savon ja Uudenmaan jalkaväkiprikaatissa.
Johan Ögnelodhin veli Thomas Ögnelodh avioitui taas Janakkalan Monikkalasta kotoisin olevan Maria Elisabet Lilliebrunnin kanssa. Marian sisar Christina Catharina Lilliebrunn tunnetusti avioitui 2. avioonsa Gustaf Skarpenfeltin kanssa, joten perheet olivat monella tavalla sukulaisuussuhteissa keskenään.

Sivupalkissa mainitaan Lamminpäät Kalvolasta, joiden eräs esivanhempi Johan Löflund oli teki ratsupalvelusta juuri Kutilan Ögnelodheille. Historia näyttää edelleenkin heijastelevan merkillisesti nykyperheidenkin kohdalla, vaikkakin paljon rauhallisemmin lainein.

Kuten ehtoollisrasiat ennen vuotta 1874, on Urjalan kirkossa vieläkin isä Claesin ja poika Gustafin hautavaakunat sen ajan perinteen mukaisesti. Voisi ajatella, että lapsen syntymän ilosta on ollut tapana antaa myös lahjoitus kotikirkolle.

Urjalan Kankaanpään nimismiestalon esivanhempia Turussa ja Ruotsissa

Laukeelan Uotila oli vuodesta 1619 nimismiestalona. Isäntinä ovat talonpojat ja nimismiehet Olavi Erkinpoika Skarp (Laukeelan Uotilan isäntä 1603-1636, ja nimismies 1617-1636, talonpoikaissädyn edustajana Tukholman valtiopäivillä vuosina 1625 ja 1627). Olavi Skarp oli jo vuodesta 1606 varustanut ratsumiestä (Arajärvi, Urjalan historia I s. 162). Hänen poikansa Israel Olavinpoika Skarp jatkaa Uotilan isäntä vuosina 1637-1663, jonka jälkeen Uotila siirtyy Claes Olavinpoika Skarpfeltin pojalle Gustafille vuosiksi 1664-89.

Claes Skarpenfelt/Klaus Skarp on Arajärven mukaan ilmeisesti samassa talossa asuneen Olavi Erkinpoika Skarpin sukulainen (esim. Israel Skarpin veli, sillä teoksessa Finlands Herrgårdar, Tavastland sanotaan Elisabetin avioituvan leskeydyttyään Claes Olsson Skarpenfeltille). Claes oli Kokon Karppilan isäntänä vuodesta 1651 vuoteen 1681, jolloin hän lokakuun 2. päivänä kuoli. Avioiduttuaan Jürgen Nötebomin lesken Elisabetin kanssa 1638, kuului elinpiiriin myös Honkolan säteri. Jürgen Nötebom oli ollut siellä isäntä vain kaksi vuotta, 1630-1632 kun hän jo kuoli taisteluissa, jonka jälkeen Honkola siirtyi leskelle Elisabet Skarpenfeltille vuosiksi 1632-1646, kunnes Elisabetin poika, myös sotilasuralle mennyt Wilhelm Nötebom jatkoi isäntänä vuodet 1647-1682.

WilhelminNötebomin puoliso oli Elisabet Jöransd Brunow, janakkalaisen amiraali Brunowin tytär, ja heidän poikiensa kaaduttua sodissa Honkola siirtyikin Brunow-sukuisille aina vuoteen 1730 asti, jolloin Enoc Naucleer osti kartanon asuinpaikakseen. Eipä siis ihme, että Christina Lilliebrunn, jonka äiti Beata Brunow oli amiraali Jöran Brunowin tytär ja niin muodoin Honkolan rouvan Elisabet Brunowin sisar, löysi tiensä Urjalaan Gustaf Skarpenfeltin puolisoksi.

-Edellä mainitun Olavi Skarpin pojan, myös lyhytaikaisesti nimismiehenä toimineen Israelin pojat Klaus ja Erkki joutuivat tänä Saksassa käydyn 30-vuotisen sodan aikakautena laveille teille, sillä heidät mainittiin henkikirjassa 1664 irtolaisina. Urjalasta osallistui melkomoinen joukko nuoria miehiä hakkapeliittoina kuninkaan sotiin, Claes Skarp mukaan lukien, mutta nimismies Israelin pojat olivat jääneet kotiin. Klaus Skarpin sotiessa ulkomailla nimitettiin vuonna 1644 Yrjö Svartin poika Sigfrid eli Sipi Svart läheisestä Kanganpään talosta nimismieheksi Urjalaan, jota tointa hän hoiti vielä 1650-luvullakin.

Urjalan Rutajärven kallioisella itärannalla Vanhajärven ja sen välisellä kannaksella sijaitsi Kanganpään rustholli, joka on torppari Antti Abrahaminpoika Kongin isoäidin Valpurin *1741 synnyintalo.

Arajärvi toteaa Urjalan historian s. 163-164, että Kankaanpäästä tuli pian pitkäaikainen nimismiestalo. Sen isännäksi oli tullut 1628 mahdollisesti Sääksmäen kihlakunnan alikirjurina toiminut Yrjö Matinpoika Svart ja hänen suvustaan tuli 1644 ensimmäinen Kankaanpään nimismies Sigfrid Laurinpoika Svart. Tämä Sipi Svart oli talonpoikien säädyn edustajana Ruotsissa valtiopäivillä vuonna 1649 (ks. linkki oikealla palkissa, Suomen talonpoikia valtiopäivillä).

1657 siirtyivät Kankaanpää ja nimismiehen tehtävät 4096.3249 Clemet Jacobss. Hedmanille eli Klemetti Jaakonpoika Hedmanille * noin 1620 +1667, joka oli aikaisemmin toiminut myös voutina. Hänen kuoltuaan 1667 hänen leskensä
4096.3250 Brita toimi nimismiehenä suruvuoden ajan, jonka jälkeen Brita avioitui 1668 nimismieheksi kelpaavan ja myös kirkonisäntänä toimivan Jaakko Törneqvistin kanssa.

1678 tuli isännäksi Törneqvistin poikapuoli, 2048.1625 Jacob Clemetss. Hedman eli Jaakko Hedman, *n. 1650, joka sai myös nimismiehen viran. Urjalasta talonpoikien edustajana Tukholman valtiopäivillä mainitaan Jaakko Hedman vuosina 1686, 1689 ja 1693. Pojat kävivät koulua: Antti Klemetinpoika Hedmanista tuli Turun veroviraston virkamies. Kankaanpään nimismiesaika päättyi v. 1701 Ikaalan Isotalon isännän Sven Lenningin aloittaessa työssä.

Isonvihan aikoihin Christina Lilliebrunin viimeisten vuosien asuinpaikan, Urjalankylän Häihälän isäntä Jaakko Favorin hoiti vaihtelevasti tointa, kunnes 1714-21 nimismiehistä ei ole tietoa. 1727-1784 elettiin Urjalassa nimismies Mexbergien aikaa, isä ja poika Gabriel olivat toimessa asuttaen aluksi edellä mainittua Claes Skarpin autiosta uudelleen viljelykseen ottamaa Kokon Karppilaa. Jälleen Skarpenfeltien tie risteää nimismiehiä:
Kruunun nimismies Gabriel Mexberg, *6.1.1726, asui Laukeelan kylän Uotilan talossa ja avioitui tyttären Batseba Indelinin, *18.1.1735, kanssa.

512.407 Jaakko Matinpoika Björkvistin/Kankaanpään *1.1.1700 Urjala Kankaanpää esipolvia on seuraavassa koottuna yhteen:

XVIII

Isäntä Röörissä, Ruotsissa Värmlannissa lähellä seutuja, joissa Selma Lagerlöf myöhemmin asui.

129 068 104 033 Peder i Röör *1455 +1540

XVII

Bonde , isäntä
64 534. 52 017 Jon Pedersson *1475 +1560

XVI

Bonde i Röör Väse Socken, Isäntä Röörissä, Väsen pitäjässä.
32 767. 26 009 Algot Jonsson *1540 Röör Väse

32 76. 26 010 Carin Jonsdr. *1540

L. 1. Olof Algutsson Röör Väse *1565 >pka , isäntä Biör Olofsson +1590 Röör, Ruotsi, Sverige > Bonde kyrkovärd, Olof Biörsson *1616 Röör +1700 Berg Väse Socken. Olof Biörssonilla on neljä lasta, Lars, Brita ja Sveno Vigelius *1660 sekä lukkari Bengt *1670 +1736 Sunne, Ruotsi

16 384. 13 005 Laurentius Algoti Vigelius * noin 1570 Rör, Ruotsi

XV

Kapellan, hovpredikant, kyrkoherde och prost, Kappalainen, hovisaarnaaja, kirkkoherra ja rovasti

16 384. 13 005 Köpingin kirkkoherra Laurentius Algothi Wigelius. noin 1570 Rör, + 1618..

16 384 13006 Anna Larsdr. *1560 +1617

L. 8192. 6503 Petrus Laurenti Vigelius(v.een 1649), Ekenberg

*15.10.1603 Köping

Borgmästare, Pormestari

16 384. 13007 Erik * noin 1580 Köping
oo
16 384. 13008 Kerstin; syntynyt noin 1580 Köping.
L. 8192. 6504 Kristiina * 1603 Köping +1677.Turku

XIV

Vänersborgin (Vassändan) kirkkoherra Sven eli

8192. 6501 Sveno Jonæ; syntynyt Ruotsi noin 1600, kuollut 1661.

L. 4096.3251 Johan Wassenius; syntynyt 10.6.1620 Vänersborg, Ruotsi

8192. 6503 Petrus Laurenti Vigelius(v.een 1649), Ekenberg * 15.10.1603 Köping + X. 4.1656 Turku

oo 7.9.1631

8192. 6504 Kristiina Eriksdr. * 1603 +1677.
L. 1. Christina Petrusdotter Ekenberg *11.2.1632 +1689 oo Joh. Magni Garzius Arbogensis >II Tr Barbro Garzia1659-1708>III. Tr. Margareta Carlsdr. Ruut 1697-1753
oo Petter Gustav Svinhufvud.av Qvalstad 1697-1754 , asuvat Sääksmäellä Isonvihan jälkeen.

Petrus Vigeliuksen ja Kristiinan lapsi (2.) on myös

4096.3252 Maria Ekenberg * 12.1.1637 Turku, +22.4.1666

> II Carin Johansdr. Wassenius ooNimism. Jacob Clemetss.

Hedman, Kankaanp. isäntä Urjalassa 1678-1701> III Carin Isotalo/Hedman *1682

IV Jaakko Björkvist Kankaanpäästä erotetun Isotalon isäntä1737-.

3. Petruksen ja Kristiinan lapsi: Johan Ekenberg *1649 +1693

-Maria Ekenbergin ja suvun nuorimman jäsenen Lukas Thelin Öholmin sukutaulu löytyy osoitteessa:http://hem.bredband.net/ohojon/p34de533d.html . Tuossa suvussa on mm. Sven Olof Palme Statsminister ja Författarinnan I Mårbacka, Östra Ämtervik, Selma Ottiliana Lagerlöf (1858-1940). Suvussa, mutta ehkä ei siis sukua.

Urjalaan kotiutuneen Elisabet Nötebomin tyttären Annan poika Carl avioituu Barbro Garzian kanssa. Barbron äiti on yllättäen Vigeliuksia: Christina Petrusdr. Ekenberg *11.2.1632 ja aviossa Joh. Magni Garzius Arbogensiksen kanssa. Niin ovat Loviisa Indelinin jälkipolvet sukua presidentti Svinhufvudille kahta kautta: Esiäiti Elisabet Berkholtz von der Frensen Annan tyttären kautta ja Kankaanpään Carin Wasseniuksen tädin Christina Ekenbergin kautta.

XIII

Kankaanpään ratsutilan isäntä 1662-67 Urjalan Kankaanpäässä.Nimismies.

4096. 3249 Klemetti Jaakonpoika Hedman *n. 1620 Urjala Kankaanpää, +1667 Urjala.
oo
4096. 3250 Brita; syntynyt noin 1630 Urjala, Kankaanpään ratsutilan isäntä 1674-77 Urjalan Kankaanpäässä.

L. 2048.1625 Jacob Clemetss. Hedman /Jaakko Hedman; * n. 1650 Urjala, Kankaanpään ratsutila,.

Turun hovioikeuden asessori, FM, aateloitu 1688

4096.3251 Johan Wassenius, aatelotuna nimellä Lagermarck, * 10.6.1620 Vänersborg, + 1691 Ulvila.
oo (2) 17.7.1675, Elisabet Rydenius; syntynyt noin 1649, kuollut 11.10.1741.
oo (1) 2.5.1652
4096.3252 Maria Ekenberg; syntynyt 12.1.1637 Turku, kuollut 1666.

L. 2048.1626 Carin Wassenius *n. 1660 Turku (?)

Maria Lagermarck +1698

Johan Wasseniuksesta löytyy tietoja Helsingin yliopiston matrikkelissa vuosilta 1640-1852 (Ks. sivupalkin linkki nettisivulle). Hän oli mm. Sääksmäen tuomiokunnan tuomarina 1664–80 ja omisti Pietniemen Porin pitäjässä.
Puolisoita oli kolme: 1:o 1652 Maria Pehrsdotter Ekenberg († 1666); 2:o 1667 Sigrid Henriksdotter tämän 2. avioliitossa († 1674); 3:o 1675 Elisabet Svensdotter Rydenius († 1741).

Hänen appensa kolmannesta aviosta oli Turun pormestari Sven Rydenius † 1675). On myös jonkinlainen yhteys Sääksmäelläkin vaikuttaneeseen Ruutien sukuun, sillä hänen poikapuolensa oli kirjanpitäjä Jakob Ruut (yo noin 1662, † 1728).

Wikipediasta löytyvät suraavat tiedot (ks. linkki oikeassa sivustassa):

Johan Wassenius oli suomalainen ruotsalaissyntyinen tuomari ja filosofi. Hän toimi jonkin aikaa Turun akatemian filosofian apulaisena, ja käsitteli teoksissaan muun muassa sallittua ja kiellettyä magiaa.

Myöhemmin Wassenius siirtyi oikeuden palvelukseen. Hän toimi Turun hovioikeuden kanneviskaalina vuosina 1650–1662 ja asessorina vuosina 1662–1685, sekä kihlakunnantuomarina eri paikkakunnilla. Wassenius aateloitiin vuonna 1688.

Kankaanpään ratsutilan isäntä 1678-1701 Urjalan Kankaanpäässä.Nimismies ja valtiopäivämies

2048.1625 Jacob Clemetss. Hedman /Jaakko Hedman; * n. 1650 Urjala, Kankaanpään ratsutila,.
oo
2048.1626 Carin Wassenius *n. 1660 Turku (?)

L. 1024. 814 Caisa Jacobsdr. Isotalo/ Hedman *23.11.1682 Urjala Kankaanpää +26.4.1761 Urjala Kankaanpää

Urjalan Väkkärä sijaitsee Rutajärven yläjuoksulla sijaitsevan Nuutajärven etelärannalla, jossa ilmeisesti läheisellä vuorella on sijainnut Urjalan muinaislinna. Kankaanpäähän pääsi soutamalla Nuutajärven selän poikitse Nuutajokea Rutajärvelle ja siitä kallioista itärantaa Vanhajärvestä laskevan joen suuhun.

1024. 809 Martti Mikonpka * 1667 +e. 1749 Urjala Väkkärä, Uotila

oo

1024. 810 Briitta Antintr. *1664 +e.1749 Urjala, Väkkärä, Uotila

512.405 Taloll. Antti Martinpka *22.11.1700 Urjala, Väkkärä, Uotila +18.3.1759 Urjala, Väkkärä, Anttila > Matti Antinpoika *1734 Urjala, Väkkärä Anttila avioituu Kankaanpään tyttären Valpurin *1741 kanssa ja heille tulee kantatalon osa joka nimetään Isotaloksi (Storgård) ja Vähätalossa eli Lillgårdissa asuvat..

Rusthollari, Urjala Kankaanpää

1024.813 Matti Yrjönpka Isotalo *noin 1680 +1713 Urjala Kankaanpää (n. 30v.)

oo

1024 814 Carin Jaakontr. Isotalo/Hedman *23.11.1682 Urjala +26.4.1761 Urjala Kankaanpää

L: 512. 407 Jaakko Matinpka Björkvist/Kankaanpää *1.1.1700 Urjala Kankaanpää

Carin Jaakontytär Hedman eli Caisa Jacobdr. Hedmanin *23.11.1682 1. puoliso Matti kuolee nuorena, ja hänen 2. puolisokseen ja Kankaanpään ratsutilan isännäksi tulee Anders Olofsson *1685 ja heillä on tr. Maria Andersintr., joka on VIII:208 taiteilija Mauri Kunnaksen esipolvissa.
(katso sivupalkin linkki Iso-Iivarin Kunnas-sivustolle). Yhtymäkohtia on muuallakin. Laukeelan Talalta tulee kaksinkertainenkin yhteys Ahosen papan sukuun Pusalta ja aikanaan Indelineille (Leena Indelin)ja toisaalta 512:408 Kankaanpään miniän Maria Talan kautta. Laukeelan Talalta taas johdutaan esivanhemmissa mm. Kylmäkosken Laaduille.

512.405 Taloll. Antti Martinpka *22.11.1700 Urjala, Väkkärä, Uotila +18.3.1759 Urjala, Väkkärä, Anttila

oo 24.4.1728 Punkalaidun

512.406 Kaarin Matintr. *28.11.1700 Punkalaidun, Oriniemi, Erkkilä +1782 Urjala, Väkkärä, Anttila

lapset:

256. 203 Matti Antinpka * 10.2.1734 Urjala, Väkkärä, Anttila

Isäntä Kankaanpään Isostatalosta 1737 erotetussa Vähätalossa, rakuuna

512.407 Kankaanpää/ Björkvist, Jaakko, Matinp. *1.1.1700 Urjala Kankaanpää +25.5.1755 Urjala Kankaanpää

oo 21.8.1729 Urjala

512.408 Maria Heikintr. *6.9.1710 Urjala, Laukeela, Tala, tal. tr. +24.6.1787 Urjala

L. 256.204 Valpuri Jaakontr. Björkvist *18.4.1741 Urjala, Kankaanpään ratsutila

Katso alkuperäistä kirkonkirjaa osoitteessa SSHY, digitoitu Urjalan seurakunnan väestöluettelo 1750-1765:

http://83.150.87.40/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/urjala/vaestoluettelo_1750-1765_tk658/57.htm

Kuinka Urjalankylän koski koitui vänrikki Erik Johan Armfeltin kohtaloksi

Tämä Urjalankylän entisen puukirkon sakasti on nähnyt myös korpraali Armfeltin ajat. Se sijaitsee aivan Kortejärvestä Rutajärveen eli Airanteeseen virtaavan jokiuoman partaalla. Kukitettu leposija kuuluu museoneuvos Arvo Kytölälle, joka on tehnyt suuren työn paikallishistorian tuntijana ja säilyttäjänä Urjalassa ja ympäröivissä pitäjissä mm. pitäjänmuseioita järjestämällä ja monin kirjoituksin eri julkaisuissa.

Tämä blogiteksti on lyhennetty ja muutamalla tämän kirjoittajan lisäyksellä muokattu versio Kaarlo Teräsvuoren kirjoituksen pohjalta. Alkuperäinen, v. 1956 Genos-lehdessä julkaistu löytyy sivulta

http://genealogia.fi/genos/27/27_112.htm

Etsiessäni johtolankoja siitä miten Gustav Skarpfeltin toinen rouva Christina Catharina Andersdotter Lilliebrunn, joka kuoli 1736 Urjalan Häihälässä, oli tullut Urjalaan törmäsin mielenkiintoiseen elämäntarinaan köyhästä aatelisen suvun sotilasvesasta, jonka taival päättyi Urjalaan hieman surullisten vaiheiden kautta. Aika vaikuttaa ihmisten kohtaloihin yhtä paljon kuin hienot sukujuuret, sen sai vänrikki Erik Johan Armfelt tulla tuntemaan. !600-luvun lopulla aatelin kruunulta saadut etuisuudet peruutettiin eli tapahtui reduktio, mikä saattoi jotkut varakasta elämäntyyliä viettäneet ahdinkoon.

Ruotsin suurvalta-asema alkoi tuolloin myös murentua, ja Kaarle-kuningas kävi tuolloin pitkään sotia Baltiassa ja lopulta kaukana Mustanmeren rannoillakin, jossa hän joutui vangiksi v. 1709 kohdatakseen viimein matkansa pään arvoituksellisesta luodista Norjan tuntureilla. Sotilaan uralle lähdettiin jo nuoresta, jolloin elämän toimintatavat ja –tavattomuudet opittiin taistelukentillä. Niinpä ei ole ihme, jos varaton Erik Johan joutui kotomaassa ongelmiin: luvattomiin kaksintaisteluihin, tappelunnujakoihin ja epäselvyyksiin aseseppä Ståhlbergin valmistamien aseiden maksamattomuuden johdosta, mitkä tapahtumat johtivat vankila-aikaan Turussa ja sittemmin aina v:een 1696 Hämeenlinnassa.

Vänrikki Johan Anders Armfeltin puoliso oli Beata Mertha Lilliebrunn, edellä mainitun Christina Lilliebrunnin sisarpuoli. Christina on Beataa melkoisesti vanhempi, sillä Teräsvuoren mukaan hänen tyttärensä Kristina oli leski paetessaan 1704 Liivinmaalta Ruotsiin.

Toisaalla Airanteen aalloissa tunnemme melkoisten seikkailujen jälkeen Ruotsiin Kattegatin rannalla Halmstadin lähellä sijaitsevaan, Ränneslöviin kanttoriksi päätyneen Christina Lilliebrunnin pojan Samuel Wulfin hänen ensimmäisestä avioliitostaan. Seuraavat katkelmat ovat lainauksia hänen sukunsa sivuilta. Vanha Ola on kertonut Janakkalan Oitissa 1683 syntyneen Christina Catharinan pojasta seuraavaa (käännös tämän kirjoittajan):

Samuel Wulfs fader hette Peter Wulf och hans moder Katarina Lilliebrunn. Han föddes i Ottis socken i Finland år 1683 och blev vid sjutton års ålder anställd som officer vid Tavastehus regemente, där fadern var kapten. Men samma år bröt det stora kriget ut. Den unge Samuel deltog däri med stor utmärkelse så att han tillvann sig konungens uppmärksamhet och synnerliga välbehag för dödsförakt och klok rådighet. Han blev därför rätt snart inregistrerad i konungens förtrogna krets, en av hans trogna "bussar". Då han därtill var utrustad me riktig jättestyrka, kunde han uthärda vilka strapatser som helst, och månget påfrestande uppdrag hade han fört till ett lyckligt slut. Men så kom olyckans dag även över honom. Hans djärvhet bragte honom i fångenskap och han blev mycket illa misshandlad av ryssarna. Med djurisk skadeglädje utsatte de honom för all uppxxx samt pina ihjäl honom. Han hade väl också gått under så småningom om icke hann motståndskraft varit så stor och han i tid lyckats fly ur fångenskapen, en flykt som också hörde till det sagolika av spännande äventyr. Slutligen nådde han svenskt område men var så medtagen, att det var märkkvärdigt, att han icke gick under, att han kunde hämta sig igen.

Samuel Wulf ista tuli 17 vuotiaana upseeri Hämeen rykmenttiin, jossa isä Wulf palveli kapteenina. Mutta samana vuonna (1690) syttyi sota. Nuori Samuel voitti toimillaan jopa kuninkaan huomion osoittamastaan rohkeudesta ja neuvokkuudestaan. Hänet otettiin kuninkaan luotettujen joukkoon, yhdeksi hänen miehistään (”bussar”). Koska hänellä oli oikeat jättivoimat, saattoi hän hallita mitä vain levottomuuksia ja monta vaativaa yritystä hän johti onnellisesti päätökseen. Mutta sitten tuli onnettomuuden päivä. Urheutensa takia hän joutui vangiksi ja venäläiset pahoinpitelivät häntä kovin. Hänet piinattiin eläimellisellä vahingonilolla melkein hengiltä ja niin hänelle olisi käynytkin, ellei hän olisi onnistunut satumaisesti paeta vangitsijoiltaan. Lopulta hän pääsi Ruotsin alueelle, mutta oli ihme ettei hän menehtynyt, vaan tervehtyi jällen.

Med Karl XII:s norska fälttåg och död 1718 avklarades så småningom krigstillståndet, som för Hallands vidkommande inskränkte sig till krigsberedskap. Kapten Wulf lämnade krigstjänsten, gifte sig samma år med prostens dotter och blev bofast i Ränneslöv. Som han var begåvad med en utomordentlig sångröst, blev han erbjuden och mottog klockarebefattningen i pastoratet. För att bereda svärsonen en dräglig bärgning avstod prosten en tredjedel av sin prästgård, och snart reste sig en nog så resspektingivande klockaregård invid kyrkogårdsmuren. Genom denna egenmäktiga åtgärd (uppgiften får stå för gamle Olas räkning) fick klockaren i Ränneslöv ett boställe, som är utan jämförelse det yppersta i hela stiftet.

Kaarle XII:n Norjan sotaretken ja 1718 tapahtuneen kuoleman myötä alkoi sotatilanne selvitä, mikä Hallannissa rajoittui valmiustilatoimiin. Kapteeni Wulf lähti sotilaantyöstä, avioitui samana vuonna papintyttären kanssa ja asettui asumaan Ränneslöviin. Koska hänellä oli lahjana erinomainen laulunääni, tarjottiin hänelle lukkarintyötä, jonka hän ottikin vastaan seurakunnassa. Tarjotakseen vävylle riittävän elannon luopui pastori kolmanneksesta pappilan tilastastaan ja pian kohosi kirkon muurien läheisyyteen huomattava lukkarin asuintalo. Tällä hieman omavaltaisella toimenpiteellä sai Ränneslövin lukkari asunnon, jolle ei ollut vanhan Olen mukaan vertaista koko alueella.

Den nye klockaren blev strax ifrån början pastoratets stolthet. Att ha en av Karl XII:s bussar på den platsen var ju att ha fått själva kungligheten alldeles inpå sig. Också en sådan kung! Det gav glans åt ämbetet. Men så hade den frejdade klockaren en sångröst, som var rent makalös i välljud och styrka. Den överdrivna välmeningen visste berätta, att man kunnat hemma i pastoratet höra hans sång när det var hans tur en gång att tjänstgöra vid en avrättning på Daggarp, och ändå var avståndet dit över en mil fågelvägen.

Uudesta lukkarista tuli heti pastoraatin ylpeys. Kaarle XII:n miehen saaminen paikkaan oli kuin olisi saanut kuninkaaseen suoran yhteyden. Ja sellaisen kuninkaan! se toi viralle aivan erityistä hohtoa. Mutta niinpä oli lukkarilla ääni, joka oli verrattoman soiva ja voimakas. hieman ylenpalttinen ylistys tiesi kertoa, että hänen äänensä saattoi kuulua kotiseurakuntaan aina Daggarpista asti, joka sijaitsi yli 10 kilometrin päässä linnutietä.

http://www.glimten.net/at/carl_m.htm

Kaarlo Teräsvuoren mukaan Erik Johan kuuluu Jämtlannista, joka tuolloin oli osa Norjaa, alkunsa saaneen Armfeltin suvun kolmanteen polveen. suku on sama, josta nousi Pawonkallioiden esi-isien mailla Perttilän talosta Turppalan taloryhmään päin jokivarren peltoaukealla, Isonkyrön Napuessa 19.2.1714 Venäjän ruhtinas Galitzinin joukkoja vastaan taistelua johtanut G. Mauriz Armfelt. Tuosta koitoksesta on Pekka Hiitola kirjoittanut kuvauksen osoitteessa

http://www.elisanet.fi/pekka.hiitola/PekkaHiitola/PohPrKilta/PohPr/taistelut/Napue_1714.htm

Erik Johan Armfelt syntyi todennäköisesti Inkerinmaalla ja hänen vanhempansa olivat majuri Kristoffer A. ja Margareta Bock (ruotsal. aatelissuku N:o 1174), missä hänen v. 1648 aateloitu isänisänsä, talonpojan poika Jämtlannista, oli aikaisemmin toiminut sotilastehtävissä ja v:sta 1643 lähtien lahjoitusmaan haltijana sekä sodan aikana 1656 ja 1657 Kaprion linnan päällikkönä.

Kristoffer vuokrasi reduktiossa kruunulle joutuneet perintötilansa Samoiskoin pogostassa Inkerinmaalla ja erosi sotapalveluksesta majurina v. 1700.

Vanhimman pojan Erik Johanin tie ei siis ollut yhtä kunniakas: Hän oli vääpeli Hämeenlinnan jalkaväkirykmentissä 1686; vänrikki 1688; erotettu samana vuonna rikkomuksista kaksintaistelujulistusta vastaan, pantu Turun linnaan, haastettiin 20.12.1688 Turun raastuvanoikeuteen syytettynä väkivallasta vanginvartijaa ja vankitovereitaan kohtaan. Siirrettiin Hämeenlinnaan, missä häntä vielä 1696 pidettiin vankeudessa. - Hänellä oli vankeusaikanaan linnassa Beata Lilljebrunnin, komendantti Anders Lilljebrunnin, N:o 293, ja Märta Katarina Brunowin, N:o 689, tyttären kanssa kolme poikaa. »Ei voitu saada antamaan vihkiä itseään häneen, vaikka hänet vietiin kirkkoon vartijan saattamana.» - Lilljebrunnin suvun kohdalla Ramsay ilmoittaa, että Armfelt vietiin kirkkoon vihittäväksi useampia kertoja (»särskilda gånger»).

Elgenstierna ja Carpelan kertovat, että Armfeltia sanottiin sitten luutnantiksi ja että hän hukkui, mutta eivät tiedä, missä ja milloin se tapahtui. Hovioikeus julisti mainitut kolme poikaa Armfeltin laillisiksi lapsiksi - arvatenkin sillä perusteella, että Armfeltin ja Beatan yhteiselämä oli tapahtunut »under äktenskaps löfte».

Edellä mainittu Märta Katarina Brunow on ollut ilmeisestikin Anders Lilliebrunnin toinen vaimo, sillä Christina Catharinan äiti oli Beata Brunow, joka kuoli jo vuonna 1688 Janakkalassa.

Teräsvuori kertoo sitten tarinan surullisen lopun: Ståhlbergin ja Armfeltin välistä juttua ei kuitenkaan voitu käsitellä Hämeenlinnassa maaliskuussa 1696, vaan vasta kaksi vuotta myöhemmin Urjalan kirkonkylässä pidetyillä Sääksmäen alisen kihlakunnan varsinaisilla laamanninkäräjillä maaliskuun 8-11 p:nä. Silloin näytti Armfeltin leskirouva Beatha Mertha Lilliebruhn laamanninoikeudelle kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan toukokuun 30 ja kesäkuun 1 p:ltä 1695 valittaen ettei hänen miesvainajansa ollut voinut saapua Hämeenlinnassa maaliskuussa 1696 pidettäväksi määrättyyn oikeuden istuntoon, »emedan han dagen för den föresatte termin uti Åån som här igenom löper oförmodel. kiört i strömen och där måst lijfwet tillsättia», ja pyysi surevana leskenä ja oikeudenkäynnissä taitamattomana lykkäystä seuraaviin laamanninkäräjiin, johon mennessä hän lupasi hankkia laillisen valtuutetun. Lykkäys myönnettiin ja leski velvoitettiin ajoissa ilmoittamaan tästä päätöksestä vastapuolelle.

Vuoden 1699 tuomiokirjaniteen rekisteristä näkyy, että laamanninoikeus on käsitellyt pistooliseppä Josef Ståhlbergin juttua vänrikki Armfelt vainajan perillisiä vastaan, mutta onnettomuudeksi puuttuvat niteestä alkulehdet, joilla tämä juttu on selostettu, joten emme saa tietää edes käräjäpaikkaa.

Vänrikki Armfelt hukkui siis maaliskuun 25 p:nä 1696 Urjalan kirkonkylän läpi virtaavaan jokeen. Mitä tekemistä hänellä oli kymmenien kilometrien päässä Hämeenlinnasta, jossa hänen piti seuraavana päivänä olla oikeuden edessä? Tuntuu uskottavalta, että virkansa menettänyt aatelismies turvautui tuona kauheana nälkävuonna vankilasta päästyään sukulaisiinsa, Beataan ja hänen vanhempaan sisarpuoleensa Christina Catharinaan, jolla oli ollut turvapaikka Uotilan rusthollin omistajan Gustav Skarpfeltin luona, joka siis myös oli isänsä Claes Skarpenfeltin tavoin valinnut sotilasuran. Mutta nyt oli myös Christina vuodesta 1689 leski ja asui Urjalankylän Häihälän talossa, emännöiden sitä vuosina 1714-31. Varsinainen ratsutilan haltija Jacob Favorin oli tuolloin kenties isoa vihaa paossa, sillä pelätty venäläinen ruhtinas piti päämajaansa Honkolan kartanossa Kortejärven vastakkaisella rannalla, mistä syystä kenties kartano silloin jäi hävittämättä, mutta talon rouva joutui huonoon maineeseen (Urjalan historia Arajärvi)

Erik Johanin apesta Anders Lilliebrunnista ei ollut apua, sillä hän oli kuollut 1695, ja vaikka hän olisi elänytkin, ei hänestä olisi ollut toisen auttajaksi päättäen siitä, että kihlakunnan lautakunta oli kamarikollegin tiedusteluun hänen varattomuudestaan vastannut »honom, kapten, sitta uti största fattigdom, ja, så att ingen adelsman kan någonsin fattigare vara». Tästä syystä hän oli reduktion jälkeen saanut omistamansa Monikkalan kartanon Janakkalassa elinkaudekseen verottomaksi.

Maaliskuun heikot jäät koituivat tuolloin Armfeltin surulliseksi kohtaloksi aivan Urjalan vanhan kirkon tuntumassa. Kun Maria Gustavsdotter oli syntynyt jo vuonna 1676 ja Samuel Wulf vasta vuonna 1783, jolloin isä Wulf vielä palveli Hämeen rykmentissä, näyttää Arajärvi olevan aivan oikeassa kutsuessaan Katarina Lilliebrunnia Marian äitipuoleksi Urjalan historia I:ssä. Toisaalta esim Herlin on sitä mieltä, että sukulaisuussuhde on äidin ja tyttären. Katarina on kuitenkin ollut Urjalassa merkittävä henkilö ja eli emäntänä Urjalankylän Häihälässä aina vuoteen 1731, jossa sitten nukkui tästä elämästä 12.5.1736.

1600-luvun henkilöitä, joista on yhteys Urjalaan

XV POLVI nykypolvesta taaksepäin, ja sitä ennenkin elettiin

16 384. 13 113 Anders Kiorbiauw/Kirby * ja + Skotlannissa Skottilainen aatelismies.

16 384 13 114

Lapsia: 8192. 6557 Erik Andersson Lilliebrun, Kiorbiauw (Kirby), s. Skotlanti. +13.5.1646

Krigsöverste/sotaeversti

16 384 13 115 Paul von Stilchen * i Livland /Liivinmaalla

oo

16 384 13 116 Barbara von Hilcken *i Livland

Lapsia:

8192. 6558 Ebba Judit von Stilchen +1682 Janakkala

16 384 13 117 Brynild Gudmundsson +1590

16 384 13 118 Anna von Farensbach s. Liivinmaalla, +1592

Lapsia:

8192. 6559 Göran Brynielsson/Bryngelsson/Brynne, Amiraali. +ennen v. 1656

16 384 13 119 Kristoffer Israellson Stiernkors

16 384. 13120 Brita Monsdr. Spåre

8192. 6560 Gunilla Christoffersdotter Stiernkors+1654

Tämä isäntä on samoja Rosseja, kuin jäljempänä seuraavat. Eripolvisuus johtuu sisarusten avioliitoista eri polviin lähempänä nykyaikaa.

16 384 14209 Casper Rossi * noin 1600

8172 7105 Marcus Caspersson Rossi, *1633 +21.9.1718 taloll 1675 -1705 Akaa Kuusjoki Rossi

Akaa Kuusjoki Rossin ratsutilan isäntiä, nimistä päätellen talo menee isältä pojille.

(XX) Henric syntynyt joskus vuoden 1450 seutuvilla eli silloin kun Akaan kirkko oli uusi.

(XIX) Olof Henricss. Rossi v. 1506-

(XVIII) Nils Olofss. Rossi v. 1539-48

(XVII?) Erik Nilss. Rossi 1550-1559

(XVI) 32 768 .16561 Marcus Ericss. Rossi 1560-1603

(XV) 16384. 13281 pka Matts Marcusson Rossi 1604-

(XIV) 8192.6641 pka Nils Mattsson Rossi